Classic luokkien joukkue-MM
ajettiin 5.8.2000 Kristianstadissa, Etelä-Ruotsissa. Suomesta mukana olivat
joukkueet 40+ ja 50+ luokissa. Tänä vuonna tehtiin uusi osanottajaennätys kun
sekä 40+ että 50+ luokissa oli 12 joukkuetta ja 60+ luokassa 7 joukkuetta.
Tapahtumat Ripan radalla alkoivat jo torstaina kun suuressa olutteltassa
pidettiin yhteinen ilta. Tilaisuus oli lähinnä ruotsia taitaville sillä
ohjelma oli kokonaan paikallisella kielellä. Esiintyjiä olivat Sten
“Storken” Lundin ja Bill Nilsson, jotka olivat 60-luvulla Ruotsin, ja
samalla koko maailman kärkiajajia. He muistelivat vanhoja kilpailukokemuksiaan
ja vastailivat yleisön kysymyksiin. Miesten vanhat kisapyörät oli myös tuotu
näytille.
Perjantaina oli vuorossa katsastus, jossa puututtiin erityisesti kahteen seikkaan: kiinteisiin jalkatappeihin ja takaiskunvaimennuksen pituuteen. Säännöt kieltävät selkeästi kiinteät jalkatapit koska ne ovat turvallisuusriski. Tällaiset tavattiin kuudesta pyörästä ja ne vaihdettiin kääntyviin samana iltana, kovasta vastustuksesta huolimatta. Hitsipilli antoikin mukavasti lisävaloa pimenevään yöhön. Mainittakoon että nämä muutokset eivät koskeneet Suomen joukkuetta. Toinen ongelma eli takaiskunvaimennus sen sijaan nousi kuumaksi aiheeksi myös meidän leirissämme. Katsastajat paneutuivat tiukasti 50+ joukkueessa ajaneen ruotsalaisvahvistuksen, Kenneth Reinerstedtin Cheney-BSA:n jousitukseen ja saivat mitattua siitä 130 mm:n jouston kun vain 100 mm sallitaan. Lisäksi ylitystä löytyi yhdeksästä muustakin pyörästä. Joukkueenjohtajien kokouksessa sovittiin että 15% ylitys sallitaan ja sen yli menevistä joukkueelle annetaan virhepisteitä. BSA (joka on muuten Bengt Åbergin ex-tehdaspyörä) oli kuitenkin alkuperäisessä kunnossaan, joten se vietiin kokouksen jälkeen uudelleen katsastukseen, ja lopputuloksena oli että pyörä todettiin kaikin puolin hyväksytyksi. Joukkueenjohtajat arpoivat myös puomillemenojärjestyksen. Siinä oli onni myötä sillä 40+ joukkueemme sai numeron 1 ja 50+ sijoituksen 6.
Kuvassa 50+ joukkue: vasemmalta Kyösti Helenius, Kenneth Reinerstedt, Jukka Monto ja Leo Lindberg.
Lauantai valkeni pilvisenä mutta sateen uhkaa ei ollut, eli olosuhteet
olivat parhaat mahdolliset. Ensimmäisenä radalle pääsivät henkilökohtaista
kilpailuaan ennen vuotta 1965 valmistetuilla pyörillä ajavat , sitten 60+
joukkueet ja kolmantena 50+ joukkueet. Rata on tasamaalle tehty hiekkarata johon
oli saatu pieniä korkeuseroja. Harjoitukset menivät muuten ok, kuten tällaisilta
konkareilta odottaa saakin, paitsi että Kyösti Heleniuksen ohjastamasta CZ 360
1966:sta putosivat molemmat äänenvaimentimet. Toinen löytyi mutta toinen
tehtiin päämekaanikko Veijo Paappasen johdolla muovisesta öljypurkista.
Hopeinen maali viimeisteli työn ja lopputulos oli ulkomuodoltaan täydellinen.
40+ joukkkueet lähtivät seuraavana 20 minuutin sessioonsa. Suomen poikien ajo
näytti sujuvan hyvin ja kannustajien joukossa usko mainioon sijoitukseen kasvoi
entisestään. Ainut takaisku oli Lasse Rantasen jalkaansa saama vamma, johon
olisi tarvittu kylmäside mutta sellaista ei löytynyt koko rata-alueelta!
Puolen päivän aikaan kaikki joukkueet marssivat esittelyyn, myös
Rantanen kipeällä jalallaan linkutti muiden mukana. Ensimmäinen MM-erä oli
60+ joukkueilla. Ruotsi otti kiinnityksen kultaan sijoituksilla 1., 3. ja 7..
Toisena oli Hollanti ja kolmantena Tanska.
50+ joukkueet ajoivat lähtöpuomin taakse seuraavina. Kyösti Heleniuksella
tekniset ongelmat jatkuivat sillä kaasu jäi huutamaan täysillä. Pikainen
tarkastus osoitti että kaasuttimen luistin kansi oli irti. Mekaanikkojen
Niksi-Pirkan varastosta löytyneen ohjeen mukaan korjaus tehtiin
ilmastointiteipillä ja nippusiteillä, ja niin Helenius ehti erään mukaan
vain lähtösuoran mitan muille etumatkaa antaneena. Kärjessä ajoivat
ruotsalaiset ja hollantilaiset, suomen joukkueen parhaana kympin paikkeilla ajoi
Kenneth Reinerstedt ja Leo Lindberg tömisteli BSA 500:lla n. sijalla 20. Jukka
Monto pääsi ensimmäisestä kurvista n. sijoituksella 30. Erän pituus oli 12
minuuttia + 2 kierrosta. Reinerstedt ajoi omien sanojensa mukaan ensimmäistä
kertaa näin pehmeällä hiekkaradalla mutta ajo sujui siitä huolimatta erittäin
hyvin kunnes erän loppupuolelta “Pässin” perä karkasi hyppyrissä alta.
Pyörän käynnistäminen vei pitkän aikaa ja sijoitus putosi samalla, maalissa
hän oli 26. Leo Lindbergin ajo vieraalla pyörällä parani koko ajan ja hän
napsi miehiä edestään tasaista tahtia, maalissa Suomen joukkueen paras eli
14. Jukka Monto kuskasi Husqvarnaansa tasaista tahtia ja näki maalilipun
sijalla 30. Kyösti Helenius ehti ajaa muutaman erittäin nopean kierroksen
ohittaen jo tukkukaupalla muita kun vasen jalkatappi nyrjähti ja hän joutui
ajamaan loppuerän ilman sitä. Kuten arvata saattaa niin kuoppaisella radalla
ei tällä tavoin voi pitää vauhtia ja niinpä sijoitus oli lopulta 36. Erän
voitti Jörgen Ahlström (S) BSA Cherryllä, toinen oli Jan Keizer (NL) Triumph,
kolmas Peter Willems (NL) HVA. Pisteissä johti Hollanti perässään Ruotsi ja
Belgia. Suomi oli seitsemäntenä.
Nuorukaisten eli 40+ ensimmäinen erä ajettiin seuraavana, puomin taakse
asettui 45 kuljettajaa. Tässä, kuten edellisessäkin erässä, jokaisesta
joukkueesta yksi mies lähti takarivistä oman maansa edustajan takaa.
Suomalaiskatsomo sai riemuita kun Lasse Rantanen kiihdytti Maicolla kolmanneksi.
Jukka Penttilä sai CZ:n myös hyvään vauhtiin ja ajoi ensimmäisestä
mutkasta n. kymmenentenä. Rantanen ajoi vaivattomasti kärkiporukan mukana ja
kun muutama kierros oli menty niin hän siirtyi johtoon! Eroa alkoi syntyä
saman tien ja näytti siltä että hänen erävoittoaan ei uhkaa mikään. Iloa
ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun Rantanen yhtäkkiä hiljensi vauhtiaan ja
pysähtyi radan reunaan katsoen takapyöräänsä. Maico oli sylkäissyt ketjut
pois! Hän rusautti ketjut nopeasti takaisin paikoilleen ja jatkoi matkaa, nyt
sijalla 4 eli kaikki oli edelleenkin mahdollista. Kisa jatkuikin näin muutaman
kierroksen, Rantanen ajoi varovasti etteivät ketjut loikkaisi pois uudelleen
mutta se ei auttanut. Vaiva toistui ja sijoitus putosi, ja sama jatkui koko
loppuerän ajan, viimeisellä kierroksella peräti kolme kertaa. Loppusijoitus
23. Kyllä mahtoi syödä miestä itseään kun katsojatkin repivät pelipöksynsä
tuhannen päreiksi. Muilla suomalaisilla sen sijaan meni paremmin. Penttilä
ajoi hyvin koko erän ja taisteli itsensä lopulta 11:sta. Timo Järvinen sai
Hondansa nousujohteisesti vauhtiin ja oli lopulta Penttilän imussa sijalla 13.
Timo Hanski varmisti joukkueen tuloksen ajamalla maaliin sijalla 24. Erän
voitti Peter v.d. Nieuwenhof (NL) perässään Adrie v. Beers (NL) ja Bedrice
Bendik (CZ). Neljäs oli Eric Geboersin veli Desiree ja viidenneksi jätettiin
ex-maailmanmestari Jaroslav Falta (CZ). Mainittakoon että koko kärkiviisikko
ajoi CZ:llä. Pistetilanne näytti meille valoisalta sillä Suomi oli kolmantena
Hollannin ja Ruotsin jälkeen.
Toinen erä, 60+. Erävoitto meni tällä kertaa Tanskaan mutta silti
Ruotsista kruunattiin tasaisemmilla sijoituksilla mestari. Hopeaa ajoi Hollanti
ja Tanska jätettiin pronssille.
50+, toinen erä. Tällä kertaa kaikki pääsivät hyvin matkaan,
suomalaisista viivalta irtosivat parhaiten nelarimiehet. Kyösti Heleniukselle
eivät tekniikan jumalat olleet tänään suotuisia sillä CZ:n tulpan hattu
irtosi jo ensimmäisellä kierroksella ja sitä kiinnittäessä olivat taas
kaikki muut jo menneet. Raivoisa nousu loppui tällä kertaa ketjujen pois lentämiseen,
jonka jälkeen pyörä ei enää suostunut käynnistymään. Vauhtia mieheltä
kyllä löytyi, se nähtiin niillä muutamalla kierroksellä jotka hän pääsi
ajamaan kunnolla. Reinerstedt ajoi tälläkin kertaa parhaana
sini-valkopaitaisena mutta päivän (kiro)sana eli ketjut tulivat taas pilaamaan
hyvän suorituksen. Ne lensivät pois ja jumittuivat niin tiukasti että edessä
oli keskeytys. Mies oli todella pettynyt! Leo Lindbergillä pyörä sen sijaan
toimi ja ajo maistui. Imatran mies oli lopulta 16. Lähtijöitä oli 44 eli
suoritus oli erittäin hyvä. Jukka Monto ajoi varman päälle sijoituksen 30 ja
näistä sijoituksista koostui sitten joukkueen pistesaalis tässä erässä.
Kolmannen tuloksen puuttuminen näkyi tulosluettelossa, sillä joukkue putosi
lopulta kymmenenneksi. Voiton vei Hollanti (284 pist), toinen oli Ruotsi (275
pist) ja kolmas oli Belgia (203).
Kuvissa mustalaattaiset: 37 Timo Hanski, 38 Timo Järvinen, 39 Jukka Penttilä ja 40 Lasse Rantanen. Keltalaattaiset: 37 Kenneth Reinerstedt, 38 Jukka Monto, 39 Kyösti Helenius ja 40 Leo Lindberg.
Suomalaisten toiveet olivat korkealla 40+ toisessa erässä. Maicon
ketjuohjain oli vaihdettu ja sen ei uskottu enää tuottavan ongelmia.
Kuljettajilla oli tiukka tsemppihenki päällä joten kaikki oli mahdollista
vaikka Luxemburg ja Sveitsi olivat vain pisteen Suomea jäljessä. Puomi kaatui
41:n kilpailijan edestä ja Rantanen oli taas kärkiporukassa, muutkin
suomalaiset hyvissä asemissa kahdenkympin paremmalla puolella. Toisella
kierroksella Rantanen siirtyi suomalaisten riemutessa kärkeen ja alkoi heti
repiä eroa muihin. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut enää kenelläkään
mitään epäselvyyttä, Rantanen oli selkeästi radan nopein kuljettaja ja
Maico lensi komeasti yli pitkistäkin pöytähyppyreistä. Maalissa
voittomarginaali oli huikeat 25 sekuntia! Timo Järvinen oli ilmeisesti
satuttanut kuntohuippunsa näihin kilpailuihin sillä hänen vauhtinsa kasvoi
kun se muilla alkoi hiipua. Vaikka Honda yrtitti vikuroida pitkillä pattisilla
suorilla vastaan niin kuljettaja pysyi koko ajan tilanteen herrana ja nousu
kohti kärkeä oli vääjäämätöntä. Kierrokset loppuivat Timon osalta
kesken ja loppusijoitus oli 8. Jukka Penttilä sai taas hyvän lähdön ja ajoi
pitkään sijoilla 11-13 mutta lopulta joutui laskemaan muutaman paremmin
peruskuntokauteen satsanneen kuljettajan ohitseen, maalissa 16. Timo Hanski
kiristi vauhtiaan ensimmäisestä erästä vielä hiukan lisää ja tavoitti
ruutulipun sijalla 23. Vaikka yhteispisteistä ei ollut erän jälkeen
tietoakaan niin suomalaiset juhlivat erävoittoa kuin MM-kultaa! Tunnelma oli
todellakin katossa!
Kukituksen jälkeen oli ainakin joukkueenjohtajana toimineella Juha
Montolla hengenahdistus lähellä kun johtajat kutsuttiin yhteispalaveriin.
Siellä kerrottiin erän jälkeen tehdyistä takaiskunvaimennuksen
tarkistusmittauksista, ja yksi joka ei ollut läpäissyt mittausta oli Rantasen
Maico! Miten MM-mitalin nyt kävisi? Onneksemme kyseessä ei ollut ainut tapaus
ja koska muillakin oli omia lehmiä ojassa niin kokous pääsi lopulta yllättävän
helposti yhteisymmärrykseen: jousituksesta ei tulla tänä vuonna antamaan mitään
rangaistuksia vaan tapauksesta otetaan opiksi ja ensi vuodeksi ongelmaan keksitään
paremmat lääkkeet. Näillä tiedoilla oli hyvä mennä takaisin
suomalaisleiriin ja juhlinta voitiin aloittaa! Suomi oli saanut pronssia!!!
Hollanti vei taas kultaa ja Ruotsi hopeaa, mutta se ei meitä haitannut ja
illalla meno olikin sen mukaista juhlateltassa sekä leirillä.
Suomessa Rantanen meni näyttämään edelleen kipeää jalkaansa lääkärille,
joka yksituumaisesti totesi sen olevan murtunut! Mies oli ajanut murtuneella
jalalla MM-erävoiton ja todennut vain että “onhan se vähän kipeä, ei
voinut ajaa täysin vapautuneesti”. “Suomen sankarihan sää olet”
sanottaisiin Tuntemattomassa Sotilaassa.
Sunnuntaina ajettiin henkilökohtaiset kilpailut. Suomalaisista mukana
olivat Mika Hanski (luokka vm. 74 ja vanhemmat 250 cc) ja Leo Uro (luokka vm. 74
ja vanhemmat 500 cc). Kaikissa luokissa ajettiin kaksi erää, ja hyvinhän
Suomen pojat taas ajoivat vaikka tekniikka aiheuttikin omat ongelmansa: Hanski
ajoi hopealle ja Uro oli kahdeksas.