Classic Motocross des Nations, Wohlen 7.-8.9.2002

Suomi edelleen eturivissä kansainvälisessä classic-crossissa

Viikonlopun aikana ajettiin lisäksi Moottoriliittoamme vastaavan Schweizerischer Auto- und Motorradfahrer-Verband’in (SAM) mestaruusosakilpailut kaikkiaan viidessä luokassa, Oldtimer Motocross Club Schweiz’in (OMC) mestaruusosakilpailut sekä CMdN:n classic-yksilöluokat. Lähes tauotonta pärinää ja pauketta riitti molempina päivinä aamukahdeksasta aina pitkälle iltaan. Korkeista lippujen hinnoista huolimatta kisaa oli seuraamassa paljon yleisöä, mistä myös ajajat pitivät.

Tämän motocross-juhlan näyttämönä oli pitkät ja kunniakkaat perinteet omaava Circuit Wohlen. Kovapohjaisella, 1600 metriä pitkällä nurmiradalla on ajettu niin Euroopan kuin maailmanmestaruuksistakin, samoin Kansainvälisen moottoripyöräliiton (FIM) Motocross des Nations –joukkuemaailmanmestaruuskilpailuja. Hiekkaratoihin tottuneille suomalaisille erikoisinta olivat kuitenkin varmasti radan huikeat korkeuserot, maksimissaan 35 metriä eli 11-kerroksisen kerrostalon verran!

50+joukkue: vas.Hans Polsvoort, Jukka Monto, Leo Uro ja Piet van Dijk

Classic Motocross des Nations

Kerran vuodessa järjestettävä Classic Motocross des Nations on kansainvälinen joukkuemestaruuskilpailu. Joukkueet jaetaan ajajien iän mukaan kolmeen luokkaan 40+, 50+ ja 60+. Kilpailua hallinnoi European Classic Motocross Organisation (ECMO). Sen innoittajana ja tavallaan esikuvana on FIM:n Motocross des Nations. Tällä kertaa osallistujia oli kaikkiaan 14 maasta.

Edellisvuosien tapaan suomalaiset osallistuivat kilpailuun kahdella joukkueella 40+ ja 50+. Ajajat oli pääsääntöisesti valittu Suomen Classic Motocross Cup’ista. Eräällä tavalla tämä joukkuekilpailu on aina Cup-kauden huipentuma. Yksilöluokissa suomalaisedustusta ei tälläkään kertaa ollut – tosin molemmat hollantilaisvahvistuksemme ajoivat lauantain henkilökohtaisessa Pré 65 ja Pré Unit –luokassa mainiolla menestyksellä: Piet van Dijk oli 5. ja Hans Polsvoort 6.

Ajajien lisäksi myös pyörillä on rajoituksensa. Sääntöjen mukaan pyörien tulee olla valmistettu vuonna 1971 tai aiemmin luokassa 40+ ja vastaavasti 1969 tai aiemmin luokassa 50+. Pyörän tulee olla alkuperäisen kaltainen ja osien aikakauden mukaisia. Määräyksiä on myös jousituksesta: mainituissa luokissa etupyörän joustoliike saa olla enimmillään 180 mm ja takapyörän 130 mm. Näissä luokissa myös yhden pyöristä tulee olla alle 250 ksm, luokassa 50+ lisäksi kahden nelitahtisia.

Säännöt luotu noudatettaviksi?

Tulospalvelun takeltelua lukuun ottamatta muuten hyvin järjestettyjä kisoja varjosti kysymys sääntöjen merkityksestä. Esimerkiksi luokassa 40+ usealta joukkueelta, jopa isäntämaa Sveitsiltä, puuttui vaadittu alle 250 ksm:n pyörä. Tällaisia joukkueita oli myös luokassa 50+, missä lisäksi pari joukkuetta ei täyttänyt nelitahtivaatimustakaan.

Osallistujalistojen valmistuttua nämä puutteet oli tuotu esiin Suomen taholta jo elokuun puolivälissä ECMO:n Sveitsin yhteyshenkilölle, joka oli myös Sveitsin joukkueen johtaja. Tuolloin hän lupasi, että järjestäjät ottavat yhteyttä ao. joukkueisiin ja selvittävät asian. Näin ei kuitenkaan tehty. Oliko kyse huolimattomuudesta vai taktikoinnista? Suuret korkeuserot sisältävä rata kun suosi raakaa voimaa.

Joukkueenjohtajien kokouksessa alle 250 ksm:n säännön osalta tilanne hyväksyttiin, koska luokan 40+ osalta säännöissä on niin haluttaessa porsaanreikänä käytettävä epäloogisuus. Suomalaisetkin hyväksyivät osan joukkueenjohtajista selvästi jo aiemmin sopiman asian ehdolla, että oma joukkueemmekaan ei sääntöä noudata. Mikähän etiäinen sai ottamaan mukaan Kari Laaksosen CZ 250:een myös 380 ksm:n moottorin?!

Kirjavuus sääntöjen noudattamisessa ja tulospalvelun puutteet osoittivat, että Suomesta on syytä lähettää jatkossa edustaja ECMO:n vuosikokoukseen. Vain näin voidaan todella vaikuttaa siihen, että hienoa kilpailua ei pilata pelaamisella ja amatöörimäisellä puuhastelulla.

Classic Motocross Team Finland

Viime vuonna Hollannissa joukkuemestaruuden saavuttanut 40+ puolusti voittoaan lähes samalla kokoonpanolla. Mukana olivat jälleen Alpo Viitanen Espoosta, Lasse Rantanen Heinolasta ja Timo Remes Tuusulasta. Uutena mukaan tullut Kari Laaksonen Vantaalta vahvisti jo ennestään kovatasoista joukkuettamme.

Myös edellisvuoden neljättä tilaa puolustanut 50+ oli lähes sama. Vanhoja konkareita olivat Jukka Monto Imatralta ja Leo Uro Rajamäeltä. Koska Suomesta on vaikea löytää riittävän vanhoja nelitahticrossipyöriä, apuun kutsuttiin jälleen monin tavoin suomalaisia auttanut Piet van Dijk, joka värväsi mukaan myös Hans Polsvoort’in.

Sääntöjen mukaan tämä on maksimimäärä ulkomaalaisvahvistuksille, kun ajetaan täysin nelimiehisin joukkuein. Jos joukkueessa on kolme ajajaa, kahden on oltava oman maan kansalaisia. Tällöinkin pysyy voimassa vaatimus kahdesta nelitahtisesta.

Joukkueenjohtajina toimivat suurimmalta osin rahoituksesta ja muusta valmistelusta vastannut Veijo Paappanen (40+) sekä Tapio Ylitalo (50+), jonka vastuulla olivat myös kansainväliset asiat. Joukkueen teknisenä tarkastajana ja tukena toimi Pentti Laaksonen.

Vaihtelevat harjoitukset

Suomalaiset tutustuivat vaihtelevaan ja nopeaan rataan kävellen jo perjantaina. ”Kävellessä rata tuntui huikealta”, oli Leon ensivaikutelma, ”toisaalta mutkien kallistus oli ulos päin – ajettava varovasti, ettei perä lähde alta”.

Lauantain ja sunnuntain harjoitukset sujuivat suomalaisilta pikkumurheiden merkeissä. Lassen Husqvarnan (400, vm.1971) kaasuttajan luisti lukkiutui aina välillä ja kaasu jäi ”auki”. Säätö ja jousen vaihtokaan eivät auttaneet ja niinpä vaiva haittasi myös itse kilpailussa. Muuten kilpailua varten läpikäyty ja kunnostettu pyörä toimi moitteettomasti.

Timon tätä kilpailua varten rakentama Husqvarna 400 (vm.1971) leikkasi lauantaina kevyesti kiinni, syynä liian vähäinen sisäänajo sylinterin putkittamisen ja porauksen jälkeen. Männän kevyt hionta ja kaikki oli kunnossa. Sunnuntaina kaikki pelasi, vain takajarrukenkien kitkapinnat irtosivat rajuissa jarrutuksissa.

Karin ainoa ongelma lauantaina oli, että CZ 250 (vm.1971) kaipasi lisää puhtia. Kun siihen vaihdettiin isompi moottori (380), tilanne oli sunnuntain harjoituksissa täysin toinen. Viime talvena rakennettu pyörä toimi varmasti.

Leon tätä kilpailua varten kunnostama CZ 360 (vm.1969) toimi muuten, mutta tulppa pimeni mystisesti parikin kertaa. Onneksi ei enää kilpailussa. Leon omistamalla ja valmistelemalla Maicolla (400, vm.1971) ajaneella Alpolla ei ollut lauantaina ongelmia. Sunnuntain harjoituksissa irtosi kaasuttaja, jonka kiinnipysyminen varmistettiin jousilla.

Jukan harjoitukset sujuivat lauantaina ongelmitta, ”hiljakseen rataan tutustuessa”. Suomen Classic Cup’issa käytetty Husqvarnakin (250, vm.1966) pelasi moitteetta. Sunnuntai oli vaiherikkaampi. Jukan jarruttaessa pitkän alamäen jälkeiseen mutkaan takapyörän jarrukilpi hajosi. Jukka ajoi ulos ja oli kirjaimellisesti ”The Flying Finn” etupyörän tökättyä maavalliin.

Seurauksena tästä oli kivulias lihasrevähtymä vasemman olkapään lapaluun tienoilla sekä oikean jalan kipeytyminen. Oikeanlainen jarrukilpi löytyi lainaan ruotsalaiselta kanssakilpailijalta ja Jukkakin pääsi mukaan iltapäivän kilpailuihin. Näille kisoille tyypillinen kilpakumppaneiden auttaminen on eräs osoitus vallitsevasta motoristiveljeydestä.

Kaksi viikkoa aiemmin crosskilpailuissa loukkaantunut Piet ajoi koko viikonlopun rinta tukisiteessä särkylääkkeitä syöden. Ilmeisesti kylkiluissa on erittäin kivuliaita hiusmurtumia. Hans puolestaan ei aina näkynyt saavan vaihteita päälle; hän kun ei ollut kilpaillut 10 vuoteen pyörällä, missä vaihdepoljin on oikealla. Molemmat 500 Matchless Métisset sen sijaan toimivat kuin kello.

”Rata oli kuntoa vaativa. Se vaati myös eri ajotekniikkaa kuin suomalaiset hiekkapohjaiset radat. Suojien ulkopuolelle osuvat, takapyöristä kimmonneet kivet aiheuttivat mustelmia.”, kuvaili Lasse ensikokemustaan. ”Hieno ajaa, mahtava nurtsirata”, tiivisti Timo kaikkien suomalaisten tuntemukset.

”Seniorit” aloittavat

Kun joukkueet oli sunnuntaina puolen päivän jälkeen esitelty, alkoivat tositoimet. Aloittajana oli luokka 60+, missä ei ollut suomalaisedustusta. Luokassa 50+ oli peräti 14 joukkuetta, joissa kaikkiaan 56 ajajaa. Tämä tiesi sitä, että kustakin joukkueesta vain kaksi mahtui eturiviin ja toiset kaksi joutuivat lähtemään joukkuetovereidensa takaa. Yhteisellä päätöksellä eturivistä lähtivät Piet ja Leo, heidän takaansa vastaavasti Hans ja Jukka.

Juuri ennen ensimmäisen erän alkua Hansin Métissen käynnistinpoljin meni hervottomaksi. Kun muu joukkueemme ajoi ”pilttuuseen” lähtöpuomille ajoa varten, lähti Hans työntämään pyörää varikolle. Apuun kiirehti myös Piet’in veli Jürgen van Dijk. Joukkueemme aloittaisi siis vain kolmella miehellä.

Piet sai väkivahvalla Métissellään hyvän lähdön ollen mäen harjan ensimmäisissä mutkissa aivan kärkijoukossa. Sumppuunjäämistä varoneen, eturivin ulkoreunasta startanneen Leon lähtö taas ei mennyt hyvin. Syynä oli suomalaisille outo lähtöpuomin jääminen korkealle. Ensimmäisen kierroksen täyttyessä Piet oli 9., Leo 37. Ja Jukka 41.

Hitaimpienkin kanssakilpailijoiden ajettua reilut puolisen kierrosta alkoi lähtöalueella kuulua terävää pauketta. Ensiövedon rikkoutunut ketjulukko oli vaihdettu ja suoraan varikolta startannut Hans syöksyi radalle aloittaen muiden raivoisan takaa-ajon.

Kylkivaivainen Piet joutui erän kuluessa antamaan hieman periksi ollen kuitenkin joukkueemme parhaana hienosti 18. Napsittuaan näyttävällä ajolla kanssakilpailijan toisensa jälkeen Hans sijoittui lopulta sijalle 26. Leon CZ toimi hyvin ja hän nousi sijalle 32, Classic Cupissa Mikkelissä loukkaantuneesta olkapäästä huolimatta. Jukan Husqvarnaa vaivasivat kaasuttajaongelmat. Kaikkiaan kolmen pysähdyksen jälkeen sijoitus oli 50. ”Vaivoja ei ajaessa huomaa, kivut tulevat vasta myöhemmin.”, kertoi Jukka sen sijaan harjoituksissa sattuneen kaatumisen aiheuttamista vammoista.

Toisessa erässä Piet sai jälleen parhaan lähdön joukkueestamme. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli sijalla 11. Lopputuloksissa Piet oli jälleen 18. Kaatunutta kanssakilpailijaa auttamaan pysähtynyt Hans nousi hienosti sijalle 20. Lähdössä epäonnistunut Leo kärsi alkukierrosten ruuhkista, mutta pyörän ”pelatessa” hyvin nousi sijalle 35. ”Olisi saanut olla kolmas erä, jo lämpeni vähän.”, kommentoi hän kisan jälkeen. Jukan murheet jatkuivat toisessakin erässä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kone joko ei käynyt tai kävi vain täysillä. Näin Jukka keskeytti jo kahden kierroksen jälkeen.

Kun loppupisteet oli viimein ynnätty, Suomi sijoittui 149 pisteellä seitsemänneksi. Voittaja oli Hollanti (43 p.), toiseksi sijoittui Sveitsi (45 p.) ja kolmanneksi Ruotsi (72 p.). Pistelaskusysteemin mukaan erän voittaja sai yhden pisteen, toinen kaksi jne. Joukkueen loppupisteisiin laskettiin kuusi parasta tulosta kahdeksasta. Ajanotto tapahtui nyt elektronisesti.

Hopeaa vastoinkäymisistä huolimatta

Luokassa 40+ oli 11 joukkuetta ja 44 ajajaa, jolloin kustakin joukkueesta yksi joutui lähtemään joukkuetoverinsa takaa. Alpo, Kari ja Timo lähtivät eturivistä, Lasse toisesta.

Ensimmäisessä erässä Alpo otti lähdön varovasti Maicon lyötyä harjoituslähdöissä usein välivapaalle, mutta pysyi kärkijoukossa. Karin lähtö epäonnistui hieman, syynä hänelläkin puomi joka jäi hieman ylös. Timo sai kohtalaisen lähdön, mutta ajautui laitaan ja joutui hölläämään ruuhkaisissa ensimmäisissä mutkissa. Molempien sijoitus tässä vaiheessa vähän alta 20. Lasse sai hyvän startin, mutta takarivistä lähteneelle oli ahdasta ensi mutkissa.

Alku näytti hyvältä. Alpo ajoi jonkin aikaa toisena, sitten kolmantena Belgian Patrick van Duren’in ja Hollannin Peter van de Nieuwenhof’in kannassa. Timo oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 13.-14. ja nousi edelleen kohti kärkeä. Husqvarna toimi muuten, mutta moottori kävi keskikierrosalueella liian rikkaalla ja mutkissa Timon oli pudotettava aina ykkösvaihteelle.

Kari ja Lasse paransivat myös pikkuhiljaa sijoituksiaan teknisistä murheista huolimatta. Karin kädet puutuivat CZ:n etupään hakatessa käsille. ”Erien välillä vaihdettiin jäykemmät vaimenninöljyt, mutta ehkä tällaiselle radalle olisi syytä vaihtaa myös hieman jäykemmät jouset”, aprikoi Kari myöhemmin. Lassen Husqvarnan etujarru oli tehoton pitkien alamäkien jarrutuksissa, jolloin usea kanssakilpailija pääsi ohi.

Ennen erän puoliväliä iski epäonni. Kolmannen sijan tuntuessa varmalta Alpo päätti yrittää nousua loppua kohti. Yritys päättyi kuitenkin jo neljännellä kierroksella Maicon ketjulukon rikkoutumiseen. Muut sijoittuivat hyvin: Timo oli 7., Kari 12. ja Lasse 13. Silti odotukset edellisvuoden voiton uusimisesta olivat vakavasti uhattuna. Pistelaskusysteemi, kuusi parasta tulosta kahdeksasta, antoi kuitenkin toiveita toiseen erään.

Toisen erän lähtö sujui Alpolta ja Timolta lähes samoin kuin ensimmäisenkin, Karin lähtö sen sijaan oli huonompi. Lasse onnistui nyt paremmin, kun lähdössä oli enemmän tilaa ja parhaimmillaan hän oli jo kahdeksantena.

Alpo ajoi jälleen ensimmäiset kierrokset kolmantena. Vauhti kuitenkin hiipui tehon hävitessä Maicon takajarrusta. Kun radalla ei ollut valleja, useammassakin mutkassa vauhti oli pysäytettävä ”nojaamalla” kanssakilpailijoihin. Ei ihme, että ajotyyliä pidettiin erittäin agressiivisena! Samalla tulivat rataa reunustavat narutkin tutuiksi. ”Ajolinjat vähän muuttuu, kun ei saa vauhtia pois mutkissa", kommentoi Alpo tyynnyttyään.

Kaikesta huolimatta Alpon sijoitus oli erinomainen 6., vain 30 sekuntia erän voittajalle Hollannin van de Nieuwenhof’ille jääneenä. Viime vuonna Hollannissa kaksikko Viitanen - van de Nieuwenhof oli ylivoimainen jakaen erävoitot keskenään. Timo, jonka Husqvarna toimi kaasuttajan neulan laskun jälkeen hyvin, oli jälleen 7.

Kun Lassen sijoitus oli 10. ja Karin 13., Suomi nousi kokonaispisteillä 55 hienosti toiseksi. Tshekit voittivat (47 p.), kolmanneksi sijoittui Hollanti (79 p.). Mutta jos Maicon ketjulukko ei olisi…

Kannustajia kotimaasta

Miellyttävä yllätys oli saada sunnuntaina vieraiksemme lähellä Zürichiä asuvan Kimin luona vierailulla olleet vanhemmat Paula ja Matti Räikkönen. He tulivat kannustamaan suomalaisia niin varikolla kuin radan varressakin. Jussi Manninen puolestaan ajoi ystävineen moottoripyörillä Suomesta asti kannustamaan joukkueitamme.

”Masa” Räikkösellä on tiivis suhde moottoripyöriin. Tallissa on edelleen vuonna 1980 isältä ostettu Jawa 250 vm.1961. Toista Jawaa (350 vm.1960) hän parhaillaan entistää. Varsinaisen ajopyörän, Harley-Davidson V-Rod’in mittariin kiertyi kesällä kaiken kiireen keskelläkin 6000 km. Lisäksi tallissa on pari Gas Gas –enduropyörää ja samanmerkkinen ”kilpamönkkäri”.

Moottoripyörät ovat aina kiinnostaneet myös perheen molempia poikia. Pienenä Kimikin ajoi 50-kuutioisilla crossipyörillä. Nykyisinkin crossi ja enduro ovat hänelle läheisiä lajeja, joita hän seuraa tiiviisti. Rallia ajava isoveli Rami sen sijaan harrastaa kuntoilumielessä molempia. Ja lainaa aina silloin tällöin isän Harrikkaa.

Iltaohjelmaa

Lauantai-iltana oli osallistujille järjestetty isoon juhlatelttaan illallinen. Ohjelman annista mieleenpainuvin oli monikulttuurisen tshekkiryhmän Lentil KISS nuorten ja kauniiden tyttöjen todella sähäkkä laulu- ja tanssishow. Motocrossradalle loihdittu disco sen sijaan ei Suomen pappoja jaksanut kiinnostaa. Kisojen virallinen osuus päättyi sunnuntai-iltana juhlateltassa järjestettyyn palkintojenjakoon.

Kokonaisuutena Team Finlandin menestys oli hyvä. Vaikka joukkueemme 40+ oli pettynyt voiton luisuttua käsistä teknisiin murheisiin, katseet kohdistuivat pian ensi vuoteen. Seuraava Classic Motocross des Nations ajetaan Tanskassa 6.-7.9.2003. Eivätkä Veijon etukäteen ostamat shamppanjatkaan menneet hukkaan. Kuinka moni on nauttinut paljaan taivaan alla muurinpohjalettuja shamppanja ruokajuomana?

Kiitosten paikka

Ilman tukijoita tällaiset kilpailumatkat eivät ole mahdollisia. Classic Motocross Team Finland kiittää saamastaan tuesta seuraavia yhteisöjä ja yrityksiä: Duell Oy, Jürgen Van Dijk Motorcycles, Matti Toivola Oy, MP-Racing, Tam-Laakeri Oy, Tokimoto Oy ja Veteraanimoottoripyöräklubi ry.

Tapio Ylitalo

Takaisin